Ensin oli vain muutama seiskaveikan jämälankakerä. Meni muutama päivä, ja siinä se istui sohvallamme. Korvat vinksin vonksin, silmät naurusta sirillään. En voinut olla kysymättä muutamaa kysymystä siltä - niin veikeältä se näytti...

Hannaliini: Anteeksi, kuka te oikein olette?
Pupu: Olen herra Apupupu, tosin vastaisuudessa tulen tuntemaan kaikki muutkin nimet, joilla tuleva omistajani minua kutsuu.
H: Apupupu? Mitä se sellainen tekee?
P: Tuo iloa ja lohtua sitä tarvitsevalle. On ystävä.
H: Kenelle?
P: Sille, jonka luo SPR:n komennus minut toimittaa.
H: Mistä tällaiset apupuput nyt yhtäkkiä ovat maailmaan ilmestyneet?
P: Kuten olet varmaan neuleblogeja selatessasi huomannut, meitä on paljon (muutamissa blogeissa on muuten ollut todella hurmaavia pupuneitokaisia!). Ja koko ajan tulee lisää, toivottavasti vielä oikein paljon niin, että kaikille pupun tarvitseville sellainen löytyy.
H: Olet käsittääkseni vasta työsi alussa. Mikä on ensimmäinen haaste urallasi?
P: Matkustaa postipaketissa Tampereelle SPR:n logistiikkakeskukseen, josta minut sitten toimitetaan sinne, missä minua tarvitaan. Matkustaminen on tärkeä osa apupupun työtä uran alussa. Mutta ongelma se ei ole, sillä me apupuput emme kärsi ahtaanpaikankammosta tai lentopelosta.
H: Kuinka pitkään komennus kestää?
P: Eliniän. Tämä on kutsumustyötä, jota varten synnytään ja eletään.
H: Onnea tulevaisuuden haasteisiin ja kiitos haastattelusta!
P: Kiitos ja terveiset kaikille Suomen apupupuille! Tampereella tavataan!